Tämä on Syvällä pinnassa -blogimme ensimmäinen julkaisu, mukavaa että olet päätynyt sen pariin. Kiitos etukäteen ja annathan palautetta kokemuksistasi sen parissa.
Viimeistelemme vuoden 2022 aikana 700 kodin pinnat ja olemme kiitollisia meitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Jokaisen kodinrakentajan tai asunnonostajan toivehan on, että pinnat ovat asianmukaisesti toteutettu ja lopputulos on siisti ja virheetön. On ikävää, jos sohvalla rentoutuessa silmät kiinnittyvät johonkin pieneen virheeseen vaikkapa katonrajassa. Sitä virhettä tulee sitten aina tuijoteltua. Siksi panostamme paljon jokaiseen työvaiheeseen ja yksityiskohtaan tasoitus- ja maalaustöiden eri vaiheissa. Huonoille pohjille kun ei hyvää pintaa saa paraskaan maalari aikaiseksi. Olemme mullistaneet toimialaa monin tavoin ja kerromme niistä tuonnempana muissa julkaisuissamme.

Tasoitustyöt erikseen?
Tarjoamme kipsilevypintaiset kohteet palvelutuotteistuksemme mukaisesti pohjatasoituksista viimeiseen pintamaaliin asti. Viime aikoina meiltä on kuitenkin kysytty myös mahdollisuudesta tarjota pelkkiä tasoitustöitä, sillä ajatuksella että tilaaja itse tekee varsinaiset maalaustyöt kohteissa. Meille omatoimirakentajien ahkeruus ja innostus omaan työhön on ilo. Olemmehan itsekin työtelijäitä ja ahkeria toimialan uudistajia. Tasoitus- ja maalaustöiden urakkaraja kannattaa kuitenkin valita oikein.
Hyvä tasoitustyö tehdään vaiheistetusti ja lyhyesti kuvattuna kipsilevypinnan tasoitustyö etenee seuraavasti: Ensin tasoitetaan ruuvinkannat, nauhoitetaan saumat, sisänurkat ja levykattokohteissa myös katon rajat. Ulkonurkat vahvistetaan ja sitten levynsaumat täytetään vielä kahteen kertaan. Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi tehdään vielä ylitasoitus koko kohteeseen, mutta tasoitustyövaihe ei kuitenkaan pääty tähän.
Tasoitustyöt päättyvät vasta pohjamaalauksen jälkeen
Kun kaikki pinnat on tasoitettu, tehdään pohjamaalaukset. Vasta pohjamaalauksen jälkeen tasoitettujen pintojen laatu on aidosti tarkastettavissa ja sinne jääneet pienet epätasaisuudet korjattavissa. Kun tasoitteen päällä on pohjamaali, sen puutteet paljastuvat. Mikäli siis haluat itse tehdä kotisi maalaustyöt, mutta teettää tasoitustyöt ammattilaisella, pyydä urakkatarjous aina pohjamaalatulle pinnalle asti. Vain siten pystytte yhdessä urakoitsijan kanssa toteamaan työn laadun sovitun kaltaiseksi.
Suosittelemme tietenkin tasoitus- ja maalaustöiden teettämistä valmiiksi asti ammattilaisilla, onhan kodin pinnat yksi tärkeimmistä näkyviin jäävistä asioista uudessa kodissa. Tasoitus- ja maalaustöiden osuus rakennuskustannuksista on yleensä vain alle 5 %, vaikka sisätilojen pinnoista valtaosa jää lopulta kaikkien arvosteltavaksi.
Laadukkaampien pintojen puolesta
#maalaustyöt #tasoitustyöt #syvälläpinnassa
Tasoitetalo